Kuopion Keskusta katsoo tulevaan
Kunnallisvaalit ovat kansalaisten kannalta kaikkein läheisimmät vaalit, sillä valtuustossa päätetään arkielämän kannalta tärkeimmistä asioista.
Keskusta on perinteisesti vastuunkantajien puolue. Olemme ihmisläheinen kansanliike, jossa kuunnellaan ja huomioidaan tasavertaisesti erilaisten ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä. Keskustalta löytyy osaamista ja kanavia vaikuttamiseen. Keskusta on rakentava ja yhteistyökykyinen toimija, joka kantaa huolta erityisesti niistä, joiden omat voimat eivät riitä hyvään elämään.
Keskustalla on ollut aina rohkeutta ottaa vastuuta ja nostaa nuoria näkyville paikoille, olihan meillä Kuopiossa aikanaan Suomen nuorin valtuustonpuheenjohtaja.