 |
|
Vaaliteemat
Valtuusto ohjaa kaupungin toimintaa ja toteuttaa paikallista politiikkaa. Kuopin Keskustan mielestä kuopiolaisia on kohdeltava samalla tavalla kuitenkin niin, että henkilöitä tai ryhmää tuetaan erilaisin toimenpitein, jos yksilö tai ryhmä on muuten vaarassa jäädä eriarvoiseen asemaan. Toisen ihmisen kunnioittaminen on ensisijainen arvomme. Kuopion Keskusta haluaa ylläpitää yhteistyötä kaikkien ryhmien kanssa ja sen ehdokkaat ovat vastuunsa tuntevia, rehellisiä, asiantuntevia ja osaavat elää ihmisen kanssa ajassa sekä johtaa kulloinkin tarvittavia muutoksia.
Siksi vaaliteemamme on
”Sydämeni sykkii Kuopiolle”
 |
 |
 |
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Hyvinvointi ja terveys liittyvät tavoitteina kaikkeen yhteiskunnan toimintaan. Terveyden- ja sairaanhoidon kehittämiseen kuuluu palvelurakenteiden muuttaminen esim. niin, että potilaiden ei tarvitse odottaa liian kauan hoitoon pääsyä. Sairaan on saatava hoitoa nopeasti. Tärkeintä on hoito – ei se, kuka palvelun tuottaa.
Hyvinvointiin kuuluu turvallinen ja toimiva kotiympäristö, perheen ja sosiaalisen ympäristön yhteys ja toisista välittäminen.
Kulttuuri ja liikunta tuottavat mielihyvää ja lisäävät yksilön hyvinvoinnin tunnetta. Omaehtoiseen toimintaan tulee kannustaa ja antaa mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Myös näillä alueilla toimien erottuu Kuopio edukseen ja houkuttelee yrityksiä ja asukkaita.
|
 |
 |
 |
 |
Tekoja yrittäjyyden puolesta
Yritykset luovat työpaikkoja. Kuopion on tehtävä lujasti töitä, että yritykset valitsisivat sijaintipaikakseen Kuopion. Myös täällä jo toimiville on luotava toimintaedellytyksiä. Hyvää on helppo jakaa, mutta keskeinen kysymys on: Miten luoda jaettavaa! Perusta hyvinvoinnille syntyy työstä. Työstä syntyy jaettavaa, jonka avulla peruspalvelut ja niiden saatavuus turvataan. Yrittämisen esteitä on raivattava pois ja mm. kaavoituksen on oltava joustavaa ja yritysten kasvua edistävää.
Tutkimusta ja kehittämistä on tuettava. Yhden hengen yritykset ovat yhtä tärkeitä kuin isotkin.
Matkailu on kasvava ala. Kuopion tori on aina ollut ”mualiman napa”, houkutteleva perusta on siis jo olemassa, matkailupalveluihin on kuitenkin edelleen syytä panostaa.
Suomalainen kuluttaja haluaa syödä puhdasta kotimaista ruokaa, joten Kuopionkin tulee suosia lähiruokaa eri toimipisteissään.
Keskusta sitoutuu tekoihin yrittäjyyden toimintaedellytysten ja työllisyyden kehittämiseksi. Tehdään yhdessä Kuopiosta Suomen yrittäjäystävällisin kunta!
|
 |
Keskustaa kannattaa kannattaa.
|
 |